www.sukuvika.fi - Karin sivut

Kyynärön paikallishistoriaa - ihmisiä, taloja, autoilua.

Sivu päivitetty 14.11.2012

Vanha Kyynärö

Seuraavassa käydään lävitse Kyynärön kehitystä 1600-luvun alusta 1800-luvun puoliväliin. Kyynärö kasvoi vähitellen talosta kyläksi. Isojako 1700-luvun lopulla vakiinnutti talojen ja kylän rajat. Kylän kasvu pääsi vauhtiin.

Olen noudattanut erään aikaisemman kirjoittajan Aleksander Kenan neuvoa kirjoittaa vasta nykyisistä asukkaista:

Vanhimmista asukkaista, Suomenmaan Jättiläisistä, on Luopioisissa varsin hämäriä muistoja, ainoastaan jonkun iäkkäämmän henkilöän kuulee heistä jotain mainitsevan. Varma vaan on, että heitä on paikkakunnalla ollut jo Kivi-aikana; siis toista tuhatta vuotta e.Kr. Sen todistavat ne monenlaiset kiviset työ-aseet, jotka nykyisen pitäjän maalta ovat löydetyt. Vielä vähemmän ja tuskin ollenkaan lienee muistoja lappalaisista; sentähden varsinaisen kertomuksen kirjoitan vasta nykyisistä asukkaista (Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten Seurakunnasta 1893).

Nykyisillä asukkailla tarkoitan tässä yhteydessä 1600-luvun ja sitä myöhemmän ajan asukkaita ja heidän eloaan.

Sijainti  

Kyynärön voi sanoa sijaitsevan keskellä Hämettä: sieltä on yhtä pitkä matka (70-80 kilometriä) kaikkiin kolmeen vanhan Hämeen läänin kaupunkiin (Hämeenlinnaan, Tampereelle ja Lahteen).

Toisaalta Kyynärön sijaintia voi luonnehtia myös samalla tavalla kuin Luopioista yleensäkin:

Luopioinen oli Hämeen syrjäseutua, joka sai viimeisen kylänsä vasta 1600-luvun puolella... He joko olivat niin kristillisiä, ettei heitä tarvinnut syyttää mistään tai he asuivat niin syrjässä, ettei heitä osattu kaivata tuomioistuimeen.... Luopioinen säästyi kuitenkin syrjäisyyttään sekä käräjien pidosta että monista muistakin rasituksista, sillä tänne ei ulottunut maanteitä (AM-A, sivut 8-9).

Lainaukset "AM-A" viittaavat Anneli Mäkelä-Alitalon kirjaan "Luopioinen ennen Luopioista".

Kylä on Kyynäröjärven rannalla. Nykyisen keskustan halki virtaa Myllyoja. Kyynäröllä on ollut mylly, joka oli toiminnassa vielä 1930-luvulla. Myllyoja laskee Kyynäröjärvestä Kukkiaan. Myllyjoen (Kyynäröjoen) suu on Rautajärvellä Rautajärven kartanon kohdalla. Isojaon kartassa vuodelta 1784 Kyynärön ja Rautajärven välillä on kohtalaisen kokoinen Suottakoskenjärvi (myöhemmin Kortejärvi), joka ojitusten ja vedenpintojen säätämisten takia on hävinnyt. Myös Kyynärön ja Kantolan rajalla oleva Saarijärvi on isojaon aikaan ollut monta kertaa suurempi kuin nykyinen Saarijärvi.

Kylässä on kaksi tienristeystä. Ensimmäinen on kolmen tien risteys keskellä kylää. Risteyksestä lähtevät tiet Rautajärven kautta Tampereelle, Padankosken kautta Hämeenlinnaan sekä tie Ämmätsään ja Vahdermetsään (Kelkankylään).

Ämmätsän ja Vahdermetsän tiet erkanevat toisistaan kilometrin päässä olevassa risteyksessä. Suoraan pääsee Vahdermetsän, Auttoisten ja Padasjoen kautta Lahteen. Vasemmalle käännyttäessä pääsee Ämmätsän kautta Kasiniemeen ja sieltä edelleen Päijänteelle Kuhmoisten ja Padasjoen välille.

Naapurit  

Kyynärön naapurikyliä ovat koillisessa Ämmätsä, kaakossa Vahdermetsä, etelässä Padankoski, lännessä ja pohjoisessa Kantola. Myös Rautajärven kanssa on aikojen kuluessa ollut paljon vuorovaikutusta. Kylät ovat paitsi nykyisen Pälkäneen kunnan myös Pirkanmaan maakunnan itäreunalla.

Padankoskelta Kyynärölle päin tultaessa Kantolan ja Kyynärön raja kulkee tien suuntaisesti muutaman sadan metrin päässä tiestä, vasemmalla puolella.

Rautajärveltä tultaessa Kantolan kylä ulottuu parin sadan metrin päähän Kyynärön keskustasta. Kylien raja kulkee Saarijärvestä Ämmätsänjärveen, lähelle Kyynärön kylään kuuluvaa Härkälän taloa.

Ämmätsän ja Kyynärön raja menee Ämmätsän koulun kohdalta kaakkoon, jossa vastaan tulee Vahdermetsä. Vahdermetsän ja Kyynärön välinen raja kulkee Kyynäröjärven eteläpuolelta Hirvivuoren kohdalle.

Vahdermetsän, Padankosken, Kyynärön ja Kantolan kylien rajat kohtaavat Hirvivuoressa, Kyynärön ja Padankosken välisen tien puolivälissä.

Kylän ensimmäiset asumukset on rakennettu Pietilään, Kyynäröjärven Kotolahden rannoille. Pietilä on Padankoskelle vievän tien varressa noin kilometrin päässä nykyisestä keskustasta. Asutus keskittyi Kotolahden ympärille aina 1700-luvun loppupuolelle asti.

Asutuksen painopiste siirtyi 1800-luvulla Kyynäröjärven pohjoispuolelle. Talo numero yksi, Kyynärön talo jaettiin isojaon jälkeen kahtia Vanha Kyynäröön ja Lahdentaustaan. Lahdentaustan talon ympärille alkoi nopeasti syntyä uutta asutusta. Kulkuyhteydet tulivat aikaisempaa tärkeämmiksi, kun vuorovaikutus kylän ulkopuolisen maailman kanssa lisääntyi. Uusi paikka teiden risteyksessä tarjosi paremmat kulkuyhteydet. Myös myllyllä lienee ollut oma vaikutuksensa.

Kylä laajeni myös Ämmätsän ja Vahdermetsän suuntiin. Ämmätsään menevän tien varrella olevasta Härkälästä tuli talo numero kaksi ja Vahdermetsän tien varrella olevasta Kurkijoeneskosta (Eskola) talo numero kolme. Viimeksi mainittu talo tosin kuului hallinnollisesti Rautajärven kylään aina 1800-luvun puoliväliin asti.

Kulkuyhteydet  

Varhaisimmat kulkuyhteydet ovat olleet vesireittejä. Hauhon ja Tuuloksen miehet ovat kulkeneet eräretkillään myös Kyynäröjärven seuduilla.

Seppo Suvannon mukaan Kyynäröjärven kautta on kulkenut yksi reitti Päijänteelle silloin kun eräretket ovat ulottuneet Rautalammin pitäjään Keski-Suomeen.

Kyynäröjärveltä on veneväylä (Myllyojaa pitkin) Kortejärvelle, josta on kuljettu edelleen Suottakosken kautta Ämmätsänjärveen ja edelleen Vehkajärvelle joko Nurmenkankaan yli tai vettä pitkin Uurajärven kautta. Vehkajärveltä matka on jatkunut edelleen Lummenen kautta Päijänteelle (Hauhon, Luopioisten, Tuuloksen Historia I, sivu 789).

Mutta miten on päästy Evijärveltä (nykyiseltä Kukkialta) Kyynäröjärvelle? Yksi mahdollisuus on ollut kulkea ensin maitse parin kilometrin matka Korteenpohjanlahdelta Kyynäröjärven Laajanlahdelle. Toinen mahdollisuus on kulkea koko matka vettä pitkin niin, että on lähdetty Kukkialta Rautajärvenlahden kautta Myllyjoelle. Myllyjokea on kuljettu ylävirtaan Kyynäröjärvelle päin Kortejärvelle (vuoden 1784 isojaon kartassa Suottasjärvi) asti ja käännytty sieltä Ämmätsänjärvelle.

1600-luvun alkupuolella on Kyynäröjärvellekin jonkinlainen polku johtanut, koska vouti on löytänyt tuohon aikaan Kyynärön talon ja sen lampuodin verotettavaksi.

Luopioinen ja Rautajärvi olivat jo uuden ajan alussa jonkinlaisen tieyhteyden päässä, olihan kylissä monia taloja. Rälssin lampuodit sijaitsivat syrjäisemmissä kylissä, Rautajärveä lukuunottamatta, joten on ymmärrettävää, että ne löydettiin asiakirjoihin vasta 1600-luvun puolella (AM-A, sivut 52-53).

Uuden ajan alku: 1500-luvun alkupuoli
Rälssitila: Aateliston omistama tila, joka oli vapautettu maaverosta

Isojaon aikaisessa kartassa vuodelta 1784 Kyynärölle johtaa Rautajärveltä kärrypolku, joka haarautuu nykyisessä kylän keskustassa oikealle päin Kyynärön talolle ja vasemmalle Vahdermetsään. Ämmätsään päin ei ole merkitty mitään polkua. Kyynärön talon suuntaan menevä polku haarautuu kahtia niin, että toinen haara johtaa Kotolahden toisella puolella olleeseen Vanha Kyynärön talon kohdalle ja toinen nykyiseen Pietilään. Tämä viittaa siihen, että jo isonjaon aikoihin molemmilla puolilla Kotolahtea on ollut rakennuksia.

Vuoden 1850 tienoilla piirretyissä kartoissa Kyynärön kulkuyhteydet ovat parantuneet. Aikaisempien Rautajärven ja Vahdermetsän teiden lisäksi Kyynäröltä pääsee Ämmätsään ja Padankoskelle. Ja Padankoskelta edelleen läänin pääkaupunkiin Hämeenlinnaan.

Kyynärön talon (nykyisen Pietilän) läheltä lähtee edelleen kirkkopolku, jota pitkin on nimensä mukaisesti kuljettu kirkkoon. Polkua pitkin on kuljettu Kortteenpojan lahdelle Kukkialle ja sieltä veneellä Luopioisten kirkolle ja muualle Kukkialle.

Kirkkopolkua pitkin on kuljettu myös toiseen suuntaan, kun Luopioisten seuduilta on käyty Anianpellon markkinoilla. Reitti lienee kulkenut Kyynäröltä Vahdermetsään ja sieltä eteenpäin suurin piirtein nykyistä Padasjoen tietä.

Tieasioiden hoito oli 1700-luvun puolivälin Hauholla nimismiehen apulaisen, siltavouti Mats Saxbeckin vastuulla. Aina kaikki ei sujunut niin oli tarkoitus, vaan käytiin käräjilläkin:

Jatkossa Mats Saxbeck yritti saada aikaan uusiakin teitä tai ainakin peruskorjauksia, mutta hänen arvovaltansa asetettiin kyseenalaiseksi. Hän kutsui Rautajärven, Kantolan, Ämmätsän, Kyynärön ja Vahdermetsän raivaamaan kirkkotien lokakuussa 1764 kylien läpi. Ämmätsä, Vahdermetsä ja Kyynärö kulkivat kirkkoon, minkä ohella tietä kaipasivat Luopioisten kappelista Padasjoelle tai Asikkalan Anianpellon markkinoille lähtevät. Kaikki muut tulivat paikalle paitsi komissaari Kellroos (Rautajärven omistaja), joka sanoi, ettei tälläista tietä ole tarvittu ikinä eikä kaivata nytkään. Hanke hyödytti lähinnä Kantolaa eikä sillä pitänyt rasittaa toisia. Varmemmaksi vakuudeksi hän kielsi torppareitansakin menemästä paikalle. Moinen käytös toi komissaarille sakot.

Kirkkoteillä kuljettiin tavaroitta mutta ahkerasti. Niitä käyttivät seurakuntalaiset itse, eivät vieraat. Jokseenkin maanvaivaksi näyttää muodostuneen ihmisten tapa oikaista mistä sopivimmin pääsi (AM-A, sivu 121-1).

Asuttaminen  

Evijärven (nykyisen Kukkian) pohjois- ja itäpuolella ei tiettävästi vielä 1300-luvulla ole ollut vakituista asutusta. Mitä nyt Tuuloksen ja Hauhon miehet metsällä ja kalassa kävivät ja rakentelivat itselleen eräsijoja. Seutu oli metsästyksen ja kalastukseen käytettyä yhteismaata.

Erämaa oli rajattu omistus, jolla omistaja kävi metsästämässä ja kalastamassa, mahdollisesti joskus kaatamassa kaskeakin, mutta ei asunut kuin jokusen viikon vuodessa (AM-A, sivu 11-1).

Vähitellen asutus laajeni Evijärven itäosiin päin niin, että Rautajärvellä asuttiin ilmeisesti jo 1400-luvun puolella ja Padankoskella hieman myöhemmin. Kyynärö ja Vahdermetsä olivat entisiä eräsijoja ja niiden ensimmäiset vakituinen asumukset lienee rakennettu 1500-luvun loppupuolella. Kantola ja Ämmätsä on asutettu samoihin aikoihin.

Historian salaisuudeksi jää, milloin Kantola, Kyynärö, Vahdermetsä ja Ämmätsä oli asutettu. Koska rälssitilat olivat yhtä suuria kuin talonpoikaistalotkin, niitä on pidettävä yhtä vanhoina. Tilojen lisääntyminen 1600-luvulla oli suomalaisittain poikkeuksellista...Syrjäseudulle voi raivata lisää siinäkin vaiheessa, kun maakunnan keskuksissa jo taannuttiin (AM-A, sivut 25-27).

Poikkeuksellista tai ei, Kyynärössä asuttiin vakituisesti ainakin heti 1600-luvun alussa, mahdollisesti vuosikymmen tai pari aikaisemminkin.

En malta olla lainaamatta seuraavaa tarinaa asuttamisesta:

Kirjoitan tähän Erkki Lahdentaustan muistiinpanoja, jotka mielestäni antavat lukijalle vähän entisen ajan oloista, jos ne olisivat totta, mikä ei ole mahdotonta: Kyynäröllä oli ensimmäisestä isännästä kolme veljestä, joista vanhin meni vihollista pakoon Hauhon Hahtialaan torppareiksi, keskinen Kantalaan lampuodiksi (viholliset eivät niin paljon ryöstäneet herrojen alamaisia ja sentähden he kartanoiden alueille pyrkivät) ja nuorin nuorin jäi yhdeksänkymmenen vuotiaan tädin kanssa taloa pitämään. Mutta Vahdermetsän Tuomas ajoi seipäällä Kyynärön Johanneksen heinäkuun 1. päivänä 1713 talostaan pois ja muutti itse sijaan. Vanhan tädin hän kuitenkin otti elättääkseen (Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten Seurakunnasta 1893).

Kenakin tuntuu hieman epäilevän Lahdentaustan Erkin juttuja. Onneksi sentään toisen jutun tietolähde vaikuttaa luotettavalta : erään vanhan äijän isän veljen muistikirjasta:

Idästä Luopioisiin muuttaneista asukkaista olemme saaneet tietoja erään vanhan äijän isän veljen muistikirjasta, josta otetut sanat kirjoitan tähän semmoisenaan: "Vahdermetsään tuli Päijänteen takaa (itäpuolelta) miehinen asujan ennen tätä vihollisen valtaa (tarkotetaan vuotta 1713). Hänellä oli kolme poikaa: Paavali, Simo ja Tuomas, joka tuli Kyynärölle". Mainituista miehistä ovat sitte polveutuneet Vahdermetsän ja Kyynärön kyläin nykyiset asukkaat. Jos heitä tarkemmin katselet, huomaat miesten olevan solakka ruumiisia ja elävän sinisilmäisiä Karjalaisia (Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten Seurakunnasta 1893).

Talonpitoa 1600-luvulla  

Asutuksen yleisluettelossa ensimmäinen maakirjatieto Kyynärästä on vuodelta 1601. Talon asukasluvuksi on merkitty kaksi henkilöä. 1600-luvun ensimmäiset vuodet lampuotina oli Lauri Tuomaanpoika. Vuonna 1607 lampuodiksi tuli Tuomas Laurinpoika. Seuraavat lampuodit olivat 1614 Lauri Tuomaanpoika ja 1624 Sipi Pekanpoika (tosin Liisa Poppiuksen isäntäluettelossa Lauri Tuomaanpoika jatkaa vuoteen 1630 saakka).

(1601) Kyynärö maksoi verona vähän ruista, ohraa, voita ja niintä... (1602) Kyynärö maksoi myös villaa, koska siellä oli lampaita (AM-A, sivu 27-2).

(1610) Vahdermetsä ja Kyynärö kituivat vielä (AM-A, sivu 26-2).

(1620) Vahdermetsän Tuomas Nuutinpoika kylvi kolme tynnyriä. Kyynärön varallisuus oli vain puolet Vahdermetsästä... Ämmätsä oli Luopioisten pienin ja köyhin talo (AM-A, sivu 33-1).

(1626) Rälssitilat voivat huonosti. Kuohijoki ja Vahdermetsä olivat paikkakunnan pienimpiä kolmen tynnyrin kylvöllään. Kyynärässä ja Ämmätsässä pantiin siementä maahan neljä tynnyriä. Rautajärvellä, Evinsalossa tai Mustilahdessa ei kylvetty lainkaan, ainakaan verottajan tieten (AM-A, sivu 34-2).

1631 lampuodiksi tuli Pekka Laurinpoika, jonka lisäksi talossa asuivat vanhaisäntä Lauri Tuomaanpoika ja veli Nuutti Laurinpoika. Vuodesta 1634 lähtien henkikirjoihin merkittiin isäntien lisäksi kaikki muutkin työikäiset asukkaat. Pekka Laurinpojan perheeseen kuului vaimo Valpuri Markuntytär, poika Yrjö ja tytär Kerttu. Tässä luettelossa talon nimenä oli ensimmäisen kerran Kyynärä Pietilä (aikaisemmissa pelkkä Kyynärä). Vuoden 1635 kohdalle Kyynärö on merkitty autioksi (öde).

(1635) Kyynärön rälssitila oli autiona 1635-1637... Muiden verojen maksamattomuus ei estänyt Kyynärön lampuotia Pekka Laurinpoikaa suorittamasta 1635 karjaveroa. Hän omisti tamman, kaksi lehmää ja kaksi lammasta (AM-A, sivu 35-1).

Maakirjan merkintä autio (öde) ei tarkoita kirjaimellisesti asumatonta, vaan kysymyksessä on veronmaksukyvyttömyyttä osoittava termi... Vaikka tila jätti veronsa maksamatta, sillä saatettiin asua eli pitää savua, sittier ock rökier (AM-A, sivu 17-2).

Pekka Laurinpoika jatkoi lampuotina aina vuoteen 1650. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana lampuodit vaihtuivat tiuhaan. Vuonna 1651 lampuodiksi tuli edellisen lampuodin poika Yrjö Pekanpoika vaimonsa Kertun kanssa.

Vuonna 1653 lampuotina aloitti Erkki Erkinpoika vaimonsa Marketan kanssa. Talossa asuivat myös Yrjö Pekanpoika vaimonsa Ursulan kanssa sekä sotilas Simo Pekanpoika ja hänen vaimonsa Elin. Vuosina 1655-56 lampuodiksi on merkitty Sipi Simonpoika. Vaimo Margaretan ohella talossa asuivat myös sotilaan vaimo Elin Tuomaantytär ja muutama muu asukas. Vuosina 1662-63 Erkki Erkinpoika on merkitty taas isännäksi. Pietilässä asuivat vaimo Marketan lisäksi myös poika Sipi ja hänen vaimonsa Helka. Vuonna 1663 Kyynärö on merkitty torpaksi.

Vuonna 1655 toimeenpantu neljänneksenperuutus jäi ensin tuloksettomaksi. Ainoa nopea muutos entiseen oli köyhtyminen, sillä vanhan aatelin Kyynärö oli autiona (1659)... Kyynäröstä tuli torppa, mutta vain tilapäisesti...Carl De la Mottella oli vaikeuksia Kyynärönsä kanssa, sillä pari lampuotia vuoronsa perästä pakeni tiehensä, mutta hänen onnistui saada uusia viljelijöitä tilalle (AM-A, sivu 47-2).

1664 lampuodiksi tuli Risto Martinpoika. Talossa asuivat myös vaimo Anna ja veli Juho vaimonsa Kertun kanssa.

Riston veli Juho Martinpoika vaimonsa Kertun kanssa oli lampuotina 1668-1680. Heillä on apunaan renki Heikki ja hänen vaimonsa Marina, joiden tilalle parin vuoden päästä tulee poika Hannu Juhonpoika ja hänen vaimonsa Maria. Vuonna 1675 talossa asuu seitsemän henkilöä, edellisten lisäksi toinen poika Tuomas Juhonpoika ja renki Yrjö vaimonsa Marketan kanssa. Juho Martinpojan jälkeen lampuotina jatkoi 1681-1687 poika Hannu Juhonpoika uuden vaimonsa Liisan kanssa. Veljellä Tuomas Juhonpojalla on vaimona Valpuri. Äiti Kerttu kuolee seuraavana vuonna. Nuorin veli Juho Juhonpoika tulee työikään 1684 ja ottaa vaimokseen Riitan. Seuraavana vuonna veli Tuomas kuolee.

Vuosisadan loppupuolella oli suuria vaikeuksia. Syystä tai toisesta Hannu Juhonpoika lopetti lampuotina. Vuonna 1688 Kyynärä merkittiin veronmaksukyvyttömäksi (öde). Seuraavana vuonna Kyynärä oli taas merkitty veronmaksuun kykeneväksi (upptaget eli otettu verolle autiovuosien jälkeen).

Vuonna 1691 tuli uusi isännäksi Vahdermetsän Paavolan poika Yrjö Rasmuksenpoika (s. noin 1667) vaimonsa Annan kanssa. Valpuri (veljen vaimo) asuu myös talossa. Valpuri saattaa olla Tuomas Juhonpojan vaimo edellistä asukkaista. Vuonna 1694 talossa on lisäksi piika Kaarina ja renki Matti, jonka kohdalla on merkintä "två år undandolt dy dubbelt"; mitähän tuo tarkoittaa?

Vuosien 1695–1697 suuret kuolonvuodet osuivat Yrjö Rasmuksenpojan aikaan.

Suuret kuolovuodet saivat alkunsa elokuun 8. päivän 1696 vastaisen yön ankarasta hallasta, joka toistui pari viikkoa myöhemmin (vrt. ns. pikku jääkausi). Suomalaisista kuoli 1696 ja 1697 noin kolmannes. Katovuodet ovat Suomen historian ylivoimaisesti suurin väestökatastrofi (AM-A, sivu 67-2).

Seuraavan vuoden (1698) maakirjan mukaan jokainen autiotilakin maksaa veronsa viimeistään 1700. Näitä autioita oli vain vähän: ...Kantolan Nikkilän augmenttitila, Kyynärö ja Rautajärven kaikki muut paitsi rustholli... Syrjäinen asema suojeli kulkutaudeilta. Siemenviljaa jaettiin kruunun makasiinista (AM-A, sivu 69-1).

Mikään helppo rasti Kyynärön talon ensimmäinen vuosisata ei ole ollut. Väki on vaihtunut useasti. Vuosisadan aikana lampuoteja on ollut vähän toistakymmentä. Pisin vuokrasuhde on ollut 20 vuotta, mutta monelle on jo kaksi vuotta riittänyt. Talo on elättänyt pienen perheen, työikäisten ihmisten lukumäärä on vaihdellut kahden ja kuuden välillä.

Oman rasituksensa Kyynärölle on tuonut sen velvollisuus pitää sotilasta. Ruotsin valtakunta oli lähes koko vuosisadan sodassa milloin ketäkin vastaan. Suurvalta aseman rakentaminen rasitti väestöä. Ensinnäkin miehiä tarvittiin sotaväkeen. Toiseksi pitkin Eurooppaa kierrelleiden sotajoukkojen ylläpito vaati paljon varoja, olkoonkin että suuren osan ylläpidosta joutuivat maksamaan valloitettujen maiden asukkaat.

1630-luvun puolivälissä, 1680-luvun lopulla ja 1690-luvun lopun katovuosina toimeentulo on ollut niin tarkalla, että talo ei ole pystynyt maksamaan sille määrättyjä veroja. Toisaalta suurista nälkävuosista 1696-97 selvittiin ilmeisesti kutakuinkin hengissä. Syrjäinen sijainta varmaan osaltaan auttoi: nälkää pakeneva ei ole ihan helposti tälle seudulle eksynyt kulkutauteja levittämään.

Uudelle vuosisadalle  

Uuden vuosisadan alku ei ollut kovin lupaava. Tuskin oli selvitty katovuosista, kun jouduttiin osallistumaan sotaan.

1700-luvulle tultaessa katovuosista oli tuskin selvitty, kun Venäjä miehitti Suomen Suuren Pohjan sodan aikana. Suomen osalta yksi ratkaisutaisteluista käytiin 1713 Kostianvirralla. Hävityn taistelun jälkeen alkoi Isonvihan nimellä tunnettu miehitysaika. Miehitysjoukkoja tuskin kierteli syrjäisen Kyynärön talon kulmilla, mutta sotajoukkojen ylläpitoon Kyynärökin tavalla tai toisella joutui osallistumaan. Kaiken kaikkiaan kaksikymmentä vuotta kestänyt Pohjan Sota (1700-1721) toki rasitti talonpoikia monella tavalla sotaväenottojen ja lisääntyneen verorasituksen takia. Toki tähän oli saatu tottua jo koko 1600-luvun ajan, kun Ruotsi kävi valloitussotia muuta Eurooppaa vastaan.

Kyynärön talossa Yrjö Rasmuksenpoika jatkoi lampuotina aina vuoteen 1706, perheenä vaimo Hebla ja poika Tuomas. 1707 uudeksi isännäksi on merkitty poika Tuomas Yrjönpoika, hänen vaimokseen Anna vuonna 1711 ja poika Erkki vuonna 1713. Vuosille 1707-10 on lisäksi merkitty äiti Hebla. Tuomas Yrjönpoika on ilmeisesti ollut isäntänä ainakin vuoteen 1719 asti.

Miehityksen päätyttyä Uudenkaupungin rauhaan 1721 alkoi hallintokin vähitellen toimia aikaisempaan tapaan. Asutuksen yleisluettelossa seuraavat tiedot ovat vuodelta 1726. Isäntänä oli silloin Kustaa Kustaanpoika, muina asukkaina vaimo Hebla, vanha emäntä Anna, piika Kaisa ja itsellinen Kaarina Yrjöntytär. Vuonna 1728 tiedoissa on vain naisia: Rautajärveltä tulleet emäntä Helena, äiti Anna ja sisar Kerttu.

Vuonna 1729 Kyynärön talon pitkäaikaiseksi isännäksi tuli Yrjö Yrjönpoika (1706-1790) vaimonsa Hebla Tuomaantyttären (1711-1792) kanssa.

Yrjön ja Heblan elinaikana Kyynärön talo kasvoi hitaasti mutta varmasti. Ensimmäiset viisitoista vuotta Yrjö ja Hebla pitivät taloa enimmäkseen kahdestaan, apunaan joskus piika, joskus renki.

Hallitsijat säätivät aina välillä uusia määräyksiä. Maakirjat uudistettiin 1730, jotta verotettavat saatiin parempaan valvontaan. Suurin osa Luopioisten taloista oli kruununtiloja, joitakin perintötilojakin oli. Evinsalo, Ämmätsä ja jostakin syystä Kyynärökin laskettiin rälssiin kuuluviksi. Kyynärö kun kait kuitenkin oli kruununtila.

Vuonna 1734 tuli voimaan uusi metsäjärjestys. Kaskeaminen tuli luvanvaraiseksi. Tiedä sitten kuinka paljon syrjäkulmilla noita lupia tarvittiin.

Elinolojen paranemista osoittanee se, että rengitkin voivat mennä naimisiin.

Uusi ilmiö oli renkien meneminen naimisiin... Vuonna 1744... renkimies Kyynärön Juhani Juhaninpoika mieli hänkin vihille (AM-A, sivu 98-1).

1740-luvun alussa Ruotsin valtakunta yritti palauttaa suurvalta-asemaansa. Seurauksena oli taas parin vuoden vihanpito ("pikkuviha") Venäjän kanssa, mistä tuli pientä takapakkia kehitykselle.

Kansan siveellinen tila huolestutti vallanpitäjiä. Laiskottelu, juopottelu ja kaikenlainen epäjärjestys tuli kitkeä pois. Niinpä maaherra määräsi kyliin tarkastajat, joiden tehtävänä oli kylänvanhimpien kanssa vastata järjestyksestä ja yleisestä kurista.

Rautajärvelle tarkastajaksi määrättiin Nuutti Kollanen, jonka vastuulla olivat myös Kantola, Ämmätsä ja Kyynärö (AM-A, sivu 91-1).

Lisäksi seurakuntaan valittiin 1792 pitäjänvanhimmat... Tästä päätöksestä kesti vain kolmisen kuukautta, kun kirkollinen kuri koveni edelleen. Maaherran määräyksestä kyliin piti valita uppsyningsmän, tarkastajat tai järjestyksenvalvojat. Heitä oli paljon enemmön kuin kylän vanhimpia, jopa kaksi samaan kylään... valituiksi tulivat... Kyynärölle Erkki Yrjönpoika Löytäne(AM-A, sivu 134-1).

Maanomistusolotkin muuttuivat. Kyynärö oli maksanut 1600-luvun loppupuolelta asti veronsa Hauhon Rukkoilan taloon numero 3, Niemen taloon.

Kantolan rustholli, Vahdermetsä, Kyynärö ja koko Rautajärvi olivat stadga-tiloja, siis sellainen joka maksoi sopimusveroa. Ne olivat historian mittaan olleet rälssimaata, mutta otettu suuren reduktion yhteydessä kruunulle. Luopioisissa oli kaksi rälssitilaa, Evinsalo ja Ämmätsä (AM-A, sivu 110-2).

Kruunu salli tilojen oston perinnöksi vuonna 1726. Yrjö Yrjönpoika tarttui tilaisuuteen muutaman vuosikymmenen kuluttua ja osti Kyynärön perinnöksi helmikuun 14. vuonna 1768.

Omistukset  

Kyynärön samoin kuin Rautajärven, Kantolan ja Vahdermetsän vaiheet ovat 1600-luvulle tultaessa liittyneet Lahisen kartanoon.

Lahisten kartano Sääksmäellä oli alkuaan ollut Tawastien hallinnassa. 1500-luvulla Lahinen siirtyi valtaneuvos Hogenskield Bielkelle. Lahisten kautta Bielke omisti myös Rautajärven samoin kuin 1500-luvun lopulla asutetut Kantolan, Kyynärön ja Vahdermetsän. Ämmätsä oli Jöns Skytten samoin kuin Kasiniemen Ansio.

1500- ja 1600-lukujen vaihteessa käydyissä Ruotsin hovin valtataisteluissa Hogenskield Bielke oli häviölle jääneellä puolella. Ensin hän menetti omistuksensa ja kohta sen jälkeen myös päänsä.

Bielken omistukset siirtyivät uudelle omistajalle, Samson De la Mottelle, jonka suvussa tilat pysyivät 1600-luvun lopulle.

Samson De la Motte oli saanut Lahisten kartanon 1600. Kuningas oli läänittänyt Samson De la Mottelle myös Luopioisten puolelta entiset Hogenskild Bielken lampuotitilat 22.3.1613. Tiloja oli Rautajärvellä neljä, Kantolassa kaksi, Kuohijoella yksi, Vahdermetsässä yksi ja Kyynärössä yksi. Tilat olivat alun perin rälssitiloja, mutta Bielken kukistuessa ne oli otettu kruunulle. Samson De la Motte kuoli noin 1620, mutta tilat pysyivät suvulla. Hänellä oli kolme poikaa: Samson, Frans ja Carl, jotka kaikki jatkoivat perheen sotilasuraa. Mieslinjainen suku jatkui Carlin samannimisestä pojasta ja edelleen tämän jälkeläisistä. Rautajärvi, Kantola ja muut rälssitilat kuuluivat siis ensin kahdelle Samson De la Mottelle, isälle ja pojalle. Heidän jälkeensä kahdelle Carl De la Mottelle, niin ikään isälle ja pojalle (AM-A, sivu 27-1).

Tulojen (= kerättävien verojen) jaossa kuninkaan ja aateliston välillä oli jatkuvaa säätöä. Tämä koski myös Kyynärön talon maksamia veroja. Kyynärö kuului vielä 1626 Lahisten kartanon alaisuuteen.

Kantolasta muodostettiin 1636 säteriratsutila (velvollisuus varustaa ratsusotilas, vastineeksi sai verovapauden). Tässä yhteydessä Kyynärän Pietilä merkittiin Kantolan rajapiiritilaksi ("inom Kandola rår och röör"), mikä merkitsi omistajille (De la Mottelle) verohelpotuksia.

Säteri eli säteriratsutila oli Suomessa Ruotsin vallan aikana rälssille kuulunut ratsutila, jolla oli velvollisuus varustaa ratsusotilas kuninkaan joukkoihin. Säteri nautti vastapalvelukseksi verovapaudesta (Wikipedia).

(1625) Säterit eli asuinkartanot halusivat lisää verovapauksia niille lampudeilleen, jotka asuivat joko rajapiirissä, innom råå och röör tai vapaapeninkulman sisällä. Luopioisissa todettiin Kyynärön talon olevan peräti seitsemän peninkulman päässä Samson de le Motten Lahisista, joten niitä ei saanut rajapiirin sisälle (AM-A, sivu 43-2).

Luopioisten ensimmäinen kartano eli säteri syntyi vanhan ja uuden rälssin yhdistelmänä, sillä 1636 maakirjaan on merkitty Vahdermetsä, Kyynärö ja Kantola Frans de la Motten säteriksi eli kartanoksi. Seuraavana vuonna Kantola ja Vahdermetsä on merkitty säteriksi ja Kyynärö rajapiiriksi. 1640 ainoastaan Kantola on säterinä (AM-A, sivu 44-1).

Kyynärön talo säilyi De la Motte -suvun omistuksessa aina vuoteen 1695 asti. Miehensä Carl De la Motten kuoleman jälkeen 1672 Kantola ja siihen kuuluva Kyynärö siirtyivät Katariina Munckin omistukseen. Suuri reduktio (aateliston omistusten siirto kruunulle) ehti Luopioisiin 1683. Kantolan säterivapaus peruutettiin, mutta myönnettiin Katariina Munckille elinaikaisläänitykseksi (fru Cath. Munck lifst. frelse). Katariinan kuoleman jälkeen 1695 Kantola muodostettiin säteriratsutilaksi.

Kyynärän Pietilä siirtyi vuoden 1695 maakirjatietojen mukaan Kantolan rajapiiritilasta Rukkoilan talon numero kolme (Niemen talo) Juho Danielinpojan alaisuuteen 1/2 manttaalin sivutilaksi (augmentti). Kyynärö kuului siis kruunulle, joka oli antanut Kyynärön verotusoikeuden Rukkoilan Juho Danielinpojalle korvauksena tämän kruunulle suorittamista sotilaspalveluksista (ratsumiehen ylläpidosta).

Kyynärön talo kuului kruunun omistukseen ja Rukkoilan hallintaan aina vuoteen 1768, jolloin talon sen aikainen isäntä Yrjö Yrjönpoika (s.1706) osti Kyynärön perinnöksi.

Perinnöksiosto = mahdollisuus hankkia omistusoikeus kruununtilaan maksamalla määrätty tilan veroja vastaava rahasumma valtiolle (Wikipedia).

Kyynärön talon oston aikana Kyynärö oli vielä yhtenä talona, joten siitä myöhemmin halottu Lahdentausta kuului myös samaan omistukseen.

Härkälän ja Kurkijoeneskon eli Eskolan uudistilat (nybygge) oli muodostettu isonjaon yhteydessä. Kruunu halusi saada lisää tiloja. Sitä varten se erotti aikaisemmin yhteisomistuksessa olevista maista uusia tiloja asuttaviksi. Tilat olivat kruunun omistuksessa. Myöhemmin ne oli mahdollista ostaa perinnöksi eli omaksi. Härkälän ostettiin perinnöksi vuonna 1849. Kurkijoeneskosta halotut Kurkijoki II (Kurkijoki) ostettiin perinnöksi 1866 ja Kurkijoki I (Rontu) 1874.

Talosta kyläksi  

Kyynärön kasvoi talosta kyläksi noin kuuden vuosikymmenen aikana. 1800-luvun alussa Kyynäröllä oli Vanha Kyynärön ja Lahdentaustan talot, Kyynärön torppa, mylly, kruunun uudistalot Härkälä ja Kurkijoenesko eli Eskola. Viimeksi mainittu oli tosin isojaossa määrätty Rautajärveen kuuluvaksi.

Yrjö Yrjönpoika ja Hebla aloittivat talonpidon vuonna 1729. Heidän elinaikanaan Pietilä kasvoi tasaiseen tahtiin. Ensimmäiset viisitoista vuotta Yrjö ja Hebla pitivät taloa enimmäkseen kahdestaan, apunaan joskus piika, joskus renki.

Yrjölle ja Heblalle syntyi kaikkiaan kuusi lasta, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Kahdelle vanhimmalle tyttärelle löytyi uudistila kasvavasta Kyynärön kylästä. Vanhin tytär Anna (1729-1790) avioitui Rautajärveltä kotoisin olevan ja Ämmätsässä renkinä olleen Esko Sipinpojan (1720-1806) kanssa vuonna 1747. Anna ja Esko jäivät aluksi töihin Kyynäröön, kunnes muuttivat Eskolan eli Kurkijoeneskon uudisasukkaiksi (nybygge). Isojaossa 1786 Eskolan eli Kurkijoenesko kuului Rautajärven kylään 1/3 manttaalin talona numero viisi. Myöhemmin (vuonna 1856) Eskola eli Kurkijoenesko siirrettiin Kyynärön kylään taloksi numero kolme.

Toinen tytär Liisa (1733-1793) muutti Kantolaan avioiduttuaan Kantolan Nikkilän lampuodin Kaapo Yrjönpojan (1729-1813) kanssa 1758. Kantolasta Kaapo ja Liisa muuttavat uudistasukkaiksi Kyynärön Härkisillan torppaan vuonna 1764. Isojaossa 1786 tästä tulee Härkälän uudistalo (nybygge), Kyynärön talo numero kaksi.

Nuorimmat tyttäret naitiin lähikyliin. Maria (1739-1829) vihittiin 1763 Luopioisten Tupalan Yrjö Juhonpojan kanssa. Heistä tuli Kantolaan kuuluvan Ruljan Rantalan asukkaita. Seuraavana vuonna Valpuri (1740-1827) meni avioon Luopioisten Heikkilän Yrjö Yrjönpojan kanssa. Heistä tuli Padankosken Koivuniemen isäntäväki.

Pojista Yrjö (1741-1831) avioitui 1764 Rautajärven Sipilän Liisa Juhontyttären (1741-1808) kanssa.

Jaakko (1747-1828) vihittin 1772 Padankosken Nuuttilan Riitta Matintyttären (1740-1811) kanssa.

Pojat Yrjö ja Jaakko jakoivat Kyynärön talon kahteen osaan isojaon jälkeen vuonna 1797. Yrjö jäi vanhaan Kyynärön taloon ja Jaakko muutti nykyisen keskustan paikalla olevaan Lahdentaustaan.

1800-luvulle tultaessa Kyynäröllä oli siis vanhan Kyynärön talon lisäksi siitä halottu Lahdentaustan talo sekä Härkälän että Kurkijoeneskon uudistalot.

Isojako  

Isojako tuli seudulla ajankohtaiseksi, kun Rautajärven ja Kantolan silloin omistanut Axel Favorin sitä halusi. Rautajärven ja Kantolan omistukset ja jako tiloihin oli parin edellisen vuosisadan aikana muuttuneet useaan kertaan. Metsät olivat yhteisiä ja jakamattomia, mikä aiheutti riitoja ja jatkuvaa rajankäyntiä kylien ja talojen välillä.

Isojako uudistaa Rautajärveä. Samalla maanmittari ja muut läsnäolijat totesivat Rautajärven omistavan yhteiset metsät Kantolan, Vahdermetsän ja Kyynärön sekä Kuhmalahden Pohjan kylän kanssa. Nyt oli mahdollista jakaa vain pellot ja niityt, koska ne olivat Rautajärven omia (AM-A, sivu 116-2).

Ensimmäiseksi laadittiin 1784 kartta, johon oli merkitty kaikki pellot, niityt ja metsät.

Kartta Ylisen Sääksmäen kihlakunnan Kangasalan pitäjän Kuhmalahden kappelin Pohjan kylän sekä Alisen Hollolan kihlakunnan Hauhon pitäjän Luopioisten kappelin Kantolan kartanon että Rautajärven kylän Wahdermetsän ja Kynärän talojen sekä Hämeen läänin yhteisomistuksista, laadittu vuonna 1784 Ernest Johan Sallmenin ja Jonas Jordanin toimesta.

1786 päätettiin tilusrajat eli suoritettiin isojako koko yllämainitussa jakokunnassa.

Vuonna 1786 helmikuun 10., 15. ja 17. päivä on päätetty Rautajärven yhteismaan tiluksien ja niiden riidanalaisista rajoista, todistetaan, Tilusoikeuden puolesta, Einar Lilius

Kyynärön talonkin rajat tuli nyt määrättyä:

117 1 Kyynärön perintötilallinen Yrjö Yrjönpoika oli omistanut aikaisemmin vajaa seitsemän hehtaaria peltoa. Nyt hän sai tontin, humalatarhan, noin kuuden hehtaarin peltojen ja 13 hehtaarin niittyjen lisäksi metsää 350 hehtaaria. Hänen sopi olla enemmän kuin tyytyväinen.

1797 vahvistettiin Kyynärön talon tiluskartta. Kyynärön talon vanhaisäntä Yrjö kuoli 1790 ja vanhaemäntä Hebla 1792. Heidän jälkeensä pojat Yrjö (s.1741) ja Jaakko (s.1747) jakoivat talon kahtia siten, että Yrjölle jäi vanha Kyynärön talo ja Jaakolle Lahdentausta.

Vuonna 1797 syyskuun 4. päivä on tämä Kynärön talon lohkomisen rajoja koskeva tiluskartta vahvistettu, joka täten todistetaan. Kihlakunnanoikeuden puolesta, A.E. Arckenholtz

Yrjön (s.1706) ja Heblan (s.1711) vanhin tytär Anna ja vävy Esko Sipinpoika saivat rajat Eskolan eli Kurkijoeneskon talolleen, sittemmin Kyynärön talo numero 3. Samoin tytär Liisa ja vävy Kaapo Yrjönpoika Härkälään, Kyynärön taloon numero 2.

Rautajärvellä toteutui toinenkin isonjaon uudistus. Entisille omistajille jaetun lisämaan ohella isossajaossa perustettiin uudistiloja, nybygge. Isoon jakokuntaan tuli lukuisia uudistiloja, joita ei asiakirjoissa merkitty entisiin kyliin. Maanmittarin silmin jakokunta oli yksi kokonaisuus ja uudistilat sijoitettiin vain jakokuntaan. Joku myöhemmän aikakauden kirjoittaja on kuitenkin lisännyt merkintöjä, jonka mukaan Gabriel Yrjönpojan Härkälä ja Erkki Sipinpojan Eskola kuuluvat Rautajärvelle. Härkälä sai peltoa lähes kolme hehtaaria, niittyjä noin seitsemän hehtaaria mutta metsää yli 200 hehtaaria. Eskola oli pelkää metsää 185 hehtaaria (AM-A, sivu 117-2).

Yrjön ja Heblan kaikista kuudesta lapsista tulee siis talollisia. Kaikki 1800-luvun alun Kyynärön talot (Vanha Kyynärö eli Pietilä, Lahdentausta, Härkälä ja Kurkijoenesko) ovat sisaruksilla. Kun vielä nuoremmat tyttäretkin ovat muualla talojen emäntinä, voidaan puhua paikallisesta kantasuvusta.

Uusia jakoja  

Isojaon jälkeen Kyynärön talo numero 1 oli jaettu kahtia, Vanha Kyynäröön ja Lahdentaustaan. Härkälän uudistalo oli talo numero 2 ja Kurkijoeneskon uudistalo numero 3. Vuosisadan puoliväliin mennessä väkeä oli tullut lisää, samoin peltoa ja niittyjä. Uusia jakoja tarvittiin ja uudistilat lunastettiin perinnöksi.

Vanha Kyynärö jaettiin vielä kahtia 1849, samoin Lahdentausta. Kurkijoeneskon uudistila siirrettiin 3.4.1856 Rautajärven kylästä (talo numero 5) Kyynärön taloksi numero 3. Se jaettiin kahtia, taloihin Kurkijoki I (nykyinen Rontu eli Käenniemi) ja Kurkijoki II (nykyinen Kurkijoki).

Kyynärön kylä oli isojaettu 1806. Yksittäiset talot kiistelivät maistaan ja jaoistaan niin, että Berndt von Schildt mittasi Vanhan Kyynärön 1847. Talossa oli peltoa vajaa kahdeksan hehtaaria, niittyä 23 ja metsää yli 150 hehtaaria. Kustaa Tuomaanpoika ja Tuomas Tuomaanpoika riitelivät senaattiin asti ja 1849 tila määrättiin jaettavaksi. Lahdentausta mitattiin edellisenä vuonna ja siitäkin tuli keisarin päätös. Tuomas ja Mikko Lahdentaustan kesken riitti jaettavaa vajaa kahdeksan hehtaaria peltoa, noin 28 hehtaaria niittyä ja 154 hehtaaria metsää. Kolmas tila, Kurkijoenesko eli Eskola jaettiin maaherran 1860 antamalla käskyllä. Matti Matinpoika ja Juhani Mikonpoika saivat lisämaata kruunulta; kaikki kylän talot olivat vielä kruununtiloja, perintöoikeudet lunastamatta (AM-A, sivu 148-2).

Maanmittari kirjoitti Kyynäröstäkin kyläkuvauksen.

Tämän viimeisen, 1864 jaetun tilan yhteydessä maanmittari kirjoitti Kyynärön kyläkuvauksen. Se toistaa Kuohijoen yleistietoja, mutta ei ole aivan samanlainen. Puutarhaa ei kylässä tunnettu, humalaa viljeltiin vähän, pellavaa ja hamppua vielä vähemmmän. Täälläkin oli vallalla kolmivuoroviljelys ja viljojen satotaso sama kuin Kuohijoella, mutta herne ja peruna tuottivat seitsenkertaisen sadon. Niittyjä voi kehua, mutta laidun oli ainoastaan tyydyttävä. Metsästä saatiin vain polttopuuta ja lantaa. Tämä hämmästyttävä väite saattaa selittyä joko kaskeamalla niin että tuhka koettiin lannaksi tai laiduntamisen myötä syntyneet lehmien lantakasat koottiin ja tuotiin kotiin. Toinen selitys on kielellinen. Asiakirjan kirjoittaja on saattanut sotkea varsin lähellä lantaa olevan ruotsin kielen aidakset-sanan, mikä tuntuu uskottavalta. Eskolassa oli näet peltoa yli 12 hehtaaria, peltomaata kolme hehtaaria - entistä vai tulevaa peltoa? - ja niittyä 30 hehtaaria sekä kaskea lähes 20 hehtaaria. Kotitarvemetsää riitti noin 105 hehtaaria. Vaikka tontit sijaitsivat lähellä Kyynärön järveä, kalastus ei juuri kannattanut (AM-A, sivu 148-2).

"Metsistä saatiin vain polttopuuta ja lantaa." Eiköhän tuo ole aivan aitoa lehmänlantaa. Lehmät lypsivät vain kesällä ja olivat ummessa suurimman osan vuotta. Suuri osa lehmien arvosta oli niiden tuottamassa lannassa, jolla lannoitettiin pellot (kari).

Uudistilat Härkälä ja Kurkijoenesko eli Eskola olivat kruunun omaisuutta ennen kuin ne ostettiin perinnöksi. Härkälä ostettiin perinnöksi 25.1.1849. Kurkijoeneskosta halottu Kurkijoki II ostettiin perinnöksi 14.4.1866 ja Kurkijoki I 5.5.1874.

Vanha Kyynärö  

Nuorempi Yrjö Yrjönpoika (1741-1831) ja Liisa siis jatkavat Kyynärön talon pitoa. Heillekin syntyy kuusi lasta: Juho 1765, Maria 1769, Henrik 1771-1807, Anna 1774, Valpuri 1778-1849 ja Tuomas 1781-1870.

Liisan kuoltua 1808 Yrjö avioituu 1809 Kaisa Juhontyttären 1749-1826 kanssa. Kaisa on sotilas Adam Järnin (1750-1801) leski Kantolan Kuokkasen torpasta. Kaisalla on kolme lasta edellisestä avioliitosta Järnin kanssa.

Yrjön ja Liisan nuorimmasta pojasta Tuomas Yrjönpojasta (1781-1870) tulee seuraava Kyynärön talon isäntä. Hänet vihitään 1806 Haltian Heikkilän Sofia Juhontyttären (1784-1861) kanssa. Heillä on yhdeksän lasta: Anna Liisa 1807, Tuomas 1810-1811, Tuomas 1812-1891, Joonas 1814-1884, Johannes 1816-1818, Johannnes 1819, Jooseppi 1822, Jeremias 1824-1826 ja Kustaa 1827-1913.

Tuomas Yrjönpojan ikääntyessä jaetaan Kyynärön talo kahtia vuonna 1850. Kotolahden eteläpuolella oleva Pietilän Tervala (A) siirtyy nuorimmalle pojalle Kustaa Tuomaanpojalle (1827-1913). Kotolahden pohjoispuolella oleva Vanha Kyynärö (A a) jää aluksi Tuomas Tuomaanpojalle (s.1812). Muutaman vuoden kuluttua talo siirtyy nuoremmalle veljelle Jooseppi Tuomaanpojalle (s.1822). Jooseppi on kirkon kuudennusmies (kyrkosexman). Näin mennään aina vuoteen 1871, jolloin Jooseppi luopuu tilasta ja jää itselliseksi. Vanha Kyynärökin siirtyy Kustaalle ja näin tila on taas 20 vuoden kuluttua yhtenäisenä.

Nykyiset Pietilän (Tervalan) rakennukset Kotolahden eteläpuolella lienee rakennettu Vanha Kyynärön jaon yhteydessä 1800-luvun puolivälissä. Siihen aikaan Vanha Kyynärön talo lienee ollut Kotolahden pohjoispuolella, vastapäätä nykyistä Pietilää. Vanhaan pitäjänkarttaan vuodelta 1842 on merkitty vain kaksi taloa, Vanha Kyynärö ja Lahdentausta (näiden nimet ovat tosin vaihtaneet kartassa paikkaa). Talo on kartassa merkitty Kotolahden pohjoispuolelle. Myös Vanha Kyynärön jakokarttaan vuodelta 1847 on merkitty tie vain Kotolahden pohjoispuolelle, mikä tukee sitä oletusta, että sillä puolella on 1800-luvun puolivälissä ollut ainoa talo (Vanha Kyynärö). Paikalla oli vielä 1950-luvulla jäljellä talon perustukset ja joitain puita. Sodan jälkeen talossa asui tilapäisesti siirtolaisia.

Vanha Kyynärön / Pietilän alueella on aikanaan ollut mökkejä enemmänkin. Ratsutilana talon oli annettava sotilaalle oma mökkinsä.Pietilässä on on asunut myös käsityöläisiä, joilla lienee ollut mökkejä. Isojaon kartassa 1700-luvun lopulta on tiet molemmille puolille Kotolahtea. Todennäköistä onkin, että talojen paikat (ja mahdollisesti lukumääräkin) ovat 1600-luvulta lähtien vaihdelleet niin, että välillä uusi talo rakennettu Kotolahden eteläpuolelle, välillä pohjoispuolelle.

Kustaa Tuomaanpojan (1827-1913) ensimmäinen vaimo on Anna Kaisa Heikintytär (1824-1860) Aitoon Kaukkalasta. Heillä on yksi lapsi, poika Walfrid (1851-1895). Anna Kaisan kuoleman jälkeen Kustaa avioituu toisen kerran, vuonna 1862 Eräjärveltä kotoisin olevan Wilhelmiina Tuomaantyttären (1840-1916) kanssa. Lapsia on kolme: Josefina (1865-1943), Kustaa (1880) ja Iivari (1880-1881). Vanhin tytär Josefiina Kustaantytär (1865-1943) jää taloon.

Lahdentausta  

Lahdentaustan isännäksi tullut Jaakko Yrjönpoika (1747-1828) vihitään 1772 Padankosken Knuuttilan Riitta Matintyttären (1740-1811) kanssa. Jaakolla ja Riittalla on kolme poikaa, Yrjö (1773-1833), Erkki (1778-1833) ja Mikko (1780-1850). Kaikki pojat jäävät asumaan Lahdentaustaan.

Jaakon jälkeen Lahdentaustan isäntänä jatkaa pojista vanhin Yrjö Jaakonpoika. Hänet vihitään Maria Matintyttären (1777-1855) kanssa Haltian Körhämöstä. Yrjöllä ja Marialla on kolme lasta: Tuomas (1797-1865), Maria (1801-1841) ja Henrik (1810-1877). Lapsista vanhin Tuomas Yrjönpoika (1797-1865) menee vihille Leena Tuomaantyttären (s. 1799) kanssa Haltian Heikkilästä.

Jaakko Yrjönpojan ja Riitan nuorimman pojan Mikko Jaakonpojan vaimo on Liisa Matintytär (1779-1859) Haltian Heikkilästä.

Vuonna 1849 Lahdentausta jaetaan kahteen osaan, Lahdentaka 1 (myöhemmin Vuorenmaa) ja Lahdentaka 2 (myöhemmin Lahdentaka). Mikko Jaakonpoika saa Lahdentaka 2:n ja hänen veljenpoikansa Tuomas Yrjönpoika Lahdentaka 1:n (Vuorenmaa). Jako näkyy ensimmäisen kerran vuoden 1845 rippikirjassa ja vuoden 1844-1853 rippikirjassa.

Sisustukseenkin kiinnitettiin jo huomiota. Aleksander Kena kirjasi havaintojaan huoneiden maalauksesta ja paperoimisesta:

Huoneiden ensimmäisiä ulkomaalauksia ovat Luopioisten talonpojat tehneet noin 1840. Kyynärön Lahdentaustan lautamies esim. maalautti asuntorakennuksensa 1842. Vähän myöhemmin rupesivat talolliset sisämaalauksia ja papereita käyttämään. Niinpä edellämainittu lautamies maalautti huoneensa lattiat sisältä vuonna 1853. Samalla kerralla panetti hän myös paperit vierashuoneiden seiniin. On muistettava että tässä on erittäin silmällä pidetty ainoasti talonpoikain eikä säätyhenkilöiden taloudellista kehkeytymistä. Nykyään maalauttavat jo mökkiläisetkin sekä päältä asuinsuojien seiniä että sisältä lattioita (Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten Seurakunnasta 1893).

Vuorenmaa (Lahdentaka 1)  

Tuomas Yrjönpojalla ja Leenalla on lapset Konstantin (1833-1865), Oskari (1840-1841) ja Henrika (1840-1841) ja Hauholla syntynyt kasvattitytär Eva Stina Juhontytär (1842-1917). Kerrotaan, että vanhemmat halusivat Konstantinin menevän avioon Eva Stinan kanssa. Konstantin oli kuitenkin rakastunut piikatyttöön, mitä vanhemmat eivät hyväksyneet. Konstantinin olisi sitten epätoivoisena päättänyt elämänsä oman käden kautta. Isä Tuomaskin kuoli samana vuonna 1865. Taloon jäivät äiti Leena ja Eva Stina.

Eva Stina meni vihille 1867 Härkälän Johannes Benjaminpojan (1843-1902) kanssa.

Lahdentaka (Lahdentaka 2)  

Mikko Jaakonpoika (1780-1850) ja Liisa (1779-1859) asuvat Lahdentaustasta nimellä Lahdentaka 2 erotettua taloa. Melko pian erottamisen jälkeen Mikko kuolee. Mikolla ja Liisalla on kolme lasta, joista keskimmäinen Erkki Johannes Mikonpoika (1819-1901) jatkaa isänsä Mikon jälkeen talon pitoa.

Erkki Johanneksen muistiinpanoista Kena oli löytänyt myös seuraavan maininnan:

E.J. Lahdentaustan muistiin panojen mukaan tehtiin 1790 Lahdentaka ensimmäinen rautareki, jolla miehet Turussa kulkivat (Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten Seurakunnasta 1893).

Erkki Johannes menee vihille vuonna 1844 Henriika Juhontyttären (1823-1859) kanssa Luopioisten Uotilasta. Heille syntyy neljä lasta: Johannes (1845-1911), Amanda (s.1854) ja kaksoset Elisabeth ja Maria (1859-1859). Äiti Henriika kuolee pian synnytyksen jälkeen ja pian myös kaksoset. Erkin ja Amandan poika Johannes Erkinpoika (1845-1911) jatkaa Lahdentaustan isäntänä.

Härkälä  

Kyynärön talon toiseksi vanhin tytär Liisa (1733-1793) muutti ensin Kantolaan avioiduttuaan 1758 Kantolan Nikkilän lampuodin pojan Kaapo Yrjönpojan (1729-1813) kanssa. Kantolasta Kaapo ja Liisa muuttivat uudistasukkaiksi Härkisillan torppaan vuonna 1764.Härkisillan torppa oli merkitty kuuluvaksi Ämmätsään vielä 1770-1776.

Vuosina 1777-1785, 1789-1794 ja 1795-1800 torppa kuului jo Kyynäröön ja nimenä oli Härkälän torppa. Isäntänä oli edelleen Kaapo Yrjönpoika.

Isojaon jälkeen 1800-1805 Härkälä oli uudistila (nybygge), joka oli kruunun omaisuutta. Isäntäkin vaihtui Kaapon ja Liisan vanhimpaan poikaan Mikkoon (1759-1830). Mikko oli mennyt vihille Vahdermetsän Paavolasta olevan Annan (1764-1852) kanssa. Samassa yhteydessä Mikon veljestä Matista tuli Mattilan uudisrakennuksen isäntä.

Mikko oli Härkälän isäntänä vuodet 1806-1812, 1812-1818, 1819-1824 ja 1824-1831.

Mikon jälkeen Härkälää isännöi vuodet 1831-1841 ja 1844-1853 poika Kaapo (1789-1858). Kaapon vaimo oli Sofia (1784-1851) Kuohijoen Purastiestä. Kaapon aikana Härkälä siirtyi kruunun omistuksesta omaksi, kun talo ostettiin perinnöksi vuonna 1849. Kaapo oli veljiensä Pettterin (1799-1868) ja Mikon (1808-1887) kanssa myös kirkon kuudennusmiehenä (sexman).

Kaapon jälkeen isännäksi tuli poika Benjamin (s.1821) 1854-1864. Benjamin oli aviossa Elisabethin (s.1822) kanssa.

Mattila  

Mattilan uudistila syntyi isojaon yhteydessä 1800-luvun alussa samaan aikaan kuin Härkälä. Mattila oli Härkälän torppana. Mattilan isäntäpariksi tuli Kaapon Yrjönpojan ja Liisan toinen poika Matti (1771-1819) vaimonsa Beatan (1766-1853) kanssa.

Matti oli isäntänä vuodet 1806-1812 ja 1812-1818. Matin kuoltua Mattilaa emännöi leski Beata 1819-1824 ja 1824-1831.

Matin ja Beatan vanhin poika Mikko otti vaimokseen Liisan (s.1791) Kuhmalahden Pentosta. Mikko ja Liisa ottivat Mattilan hoitoonsa Beatan jälkeen vuosiksi 1831-1841 ja 1844-1853.

Mikon ja Liisan tytär Albertina meni vihille Benjamin Kristianinpojan (1826-1877) kanssa. Vävy Benjamin oli isäntänä 1854-1864. Vävypojalle oli muuten tullut vuonna 1854 rippikirjaan merkintä luvattomasta viinapoltosta.

Kurkioja eli Eskola  

Kyynärön talon vanhin tytär Anna (1729-1790) avioitui Rautajärveltä kotoisin olevan ja Ämmätsässä renkinä olleen Esko Sipinpojan (1720-1806) kanssa vuonna 1747. Anna ja Esko asuivat vielä 1770-1776 Kyynärön talossa.

Vuosina 1777-1785 ja 1789-1794 Eskon ja Annan perhe on kasvanut ja he asuvat vävyn torpassa (Mågens torp), joka lienee jo tuleva Eskolan talo.

Vuosina 1795-1800 paikan nimenä on Kurkioja Eskola ja 1800-1805 Kurkioja nybygge. Kurkiojan eli Eskolan uudistila (nybygge) muodostettiin isonjaon yhteydessä. Kruunu halusi saada lisää tiloja viljelyyn ja sitä kautta verotuloja. Sitä varten se erotti aikaisemmin yhteisomistuksessa olevista maista uusia tiloja asuttaviksi. Tilat olivat kruunun omistuksessa. Jostakin syystä Kurkioja eli Eskola määriteltiin isojaossa Rautajärven kylään kuuluvaksi, kylän taloksi numero viisi.

Samalla Kurkioja jaettiin kahtia Eskon ja Anna pojille Juholle (1759-1831) ja Mikolle (1762-1828). Juholle tuli Kurkioja 2 (nykyinen Kurkoja) ja Mikolle Kurkioja 1 (nykyinen Rontu).

Myöhemmin eli 3.4.1856 Kurkiojan uudistila siirrettiin Rautajärven kylästä (talo numero 5) Kyynärön taloksi numero 3.

Kurkijoki 1 (nykyinen Rontu)  

Mikko (1762-1828) on Kuohijoen Passilasta kotoisin olevan vaimonsa Marian (1764-1831) kanssa Kurkijoki 1:n isäntänä vuosina 1812-1818 ja 1819-1824.

Seuraava isäntä on myös Mikko (1793-1854). Nuorempi Mikko (1762-1828) on aviossa Haltian Kollasen Liisa Laurintyttären (1792-1837) kanssa. He ovat Kurkijoki 1:n isäntänä vuosina 1824-1831, ja 1831-1841 ja 1844-1853.

Mikon ja Liisan poika Juho Kustaa (s.1817) pitää taloa pystyssä vuodet 1854-1864 vaimonsa Rinna Juhontyttären (s.1829) kanssa. He luopuvat kuitenkin talonpidosta ja muuttavat Kuhmalahdelle vuonna 1862.

Tämän jälkeen Kurkijokea viljelevät lampuodit. Vuonna 1862 lampuodiksi tulee Heikki Heikinpoika (s.1828) vaimonsa Anna Mikontyttären (1823-1884) kanssa.

Kurkijoen omistajaksi tuli Abraham Olof Regnell, joka osti talon perinnöksi 5.5.1874.

Kurkijoki 2 (nykyinen Kurkoja)  

Juho oli mennyt vihille Liisa Petterintyttären kanssa Vahdermetsän Paavolasta. Juho oli isäntänä vuodet 1812-1818 ja 1819-1824. Isä Juho kuoli 1831. Pojista Mikko (1789-1827) ja Tuomo (1801-1829) kuolivat jo ennen isäänsä ja äiti Liisakin samoihin aikoihin.

Poika Erkki Juhonpoika (s.1795) ottaa isännyyden vaimonsa Leenan (s.1791) kanssa vuosiksi 1831-1841.

Erkki Juhonpojan jälkeen talo siirtyy Erkin veljentyttärelle Anna Liisa Mikontyttärelle (1821-1895) ja tämän miehelle Matti Matinpojalle (1814-1868), joka on kotoisin Kuhmoisista. Matti ja Anna pitävät taloa vuosina 1844-1853 ja 1854-1864.

Matti Matinpojan (1814-1868) kuoltua isännäksi tulee poika Matti Matinpoika (1843-1913) ensimmäisen vaimonsa Wilhelmiinan (1845-1870) kanssa vuosiksi 1865-1874 ja toisen vaimonsa Amalian kanssa 1874-1880.

Matti Matinpoika osti Kurkijoen kruunulta perinnöksi 14.4.1866.

Sotilaat  

Ruotsin valta soti 1600-luvulla ahkerasti. Sotamiehiä tarvittiin. Kyynärön talonkin velvollisuus oli tarvittaessa varustaa sotilas. Sotilaalle kuului ainakin joinakin aikoina oma torppa, joten Kyynärön talon lähellä on voinut olla sotilaiden torppia. Rippikirjoista ei selviä, ovatko sotilaat perheineen asuneet itse talossa vai omissa torpissaan.

Ensimmäinen asutuksen yleisluettelossa esiintyvä sotilas on Kyynäröön vuodelle 1653 kirjattu Simo Pekanpoika ja vaimonsa Elin. Vuosina 1654-56 kirjoilla on sotilaan vaimo Elin. Elin on Vahdermetsän kirjoilla vuosina 1662-73 ja 1675-84.

Kyynärön vuosien 1744-1757 rippikirjassa on isäntäväen lisäksi mainittu kaksi perhekuntaa: 79-vuotias Juho Toiviainen ja hänen 76-vuotias vaimonsa Valpuri sekä reserviläinen Esaias Juhonpoika (1729), vaimo Maria Yrjöntytär (1729), Antti Glaid (1750), Juho Glaid (1756) ja Anna Glaid (1757). Esaias ja Maria ovat myös asutuksen yleisluettelossa 1761.

Seuraavan rippikirjan aikakaudella 1758-1770 Juho Toiviainen (1679-1759) ja hänen vaimonsa Valpuri (1673-1763) kuolevat 80 ja 90 vuoden iässä (pientä ristiriitaa ajoissa). Esaias Juhonpoika (1729) ja vaimo Maria Yrjöntytär (1729) ovat muuttaneet Ämmätsään. Ratsumies Juho Spång (s.1710) vaimonsa Liisa Yrjöntyttären (s.1712) kanssa asuvat Kyynärössä. Vuosien 1777-85 rippikirjaan on rakuuna Spång merkitty Härkälään.

Vuosien 1789-1794 rippikirjassa Kyynärön torpassa asuvat Johan Spång (s.1710), vaimo Anna Maria Ullberg, tytär Valpuri ja Anna (s.1746). Samoin Alexander Storm (1766-1804) ja Lena Ekholm (s.1766) asuvat Kyynärössä. Lisäys 19.3.2015 (Kristiina Jääskeläinen): Pietilässä asuneiden Alexander (Magnusson) Stormin (s.1766) ja Helena Johanstdr. Ekholmin poika Johan Wilhelmsson Storm (s. 4.6.1795) asui vaimonsa Christina Danielssonin kanssa Palkkimetsässä noin vuodesta 1820. He asuivat siellä poikansa Henric Wilhelmssonin (s. 30.7.1837) kanssa. Henric oli naimisissa Kajsa-Lisa Ottmanin kanssa, joka taasen oli Ansion Anna-Maria Brummerin tytär.

Rippikirjoissa 1795-1800 ja 1800-1805 asukkaksi on merkitty sotilaan vaimo Stina Elia (s.1739). 1800-1805 asukkaina ovat edelleen myös Alexander Storm (1766-1804) ja Lena Ekholm (s.1766).

Kyynäröllä asuu 1809-1810 sotilas Heikki Bång (s.1782).

Vuosien 1853-1863 rippikirjaan on merkitty kaksi sotilasta, Eenokki Tuomaanpoika Herlín (s.1826) ja Heikki Fält (s.1831).

Torpparit  

Vanhoissa asiakirjoissa esiintyy Kyynärön talon yhteydessä aika ajoin myös Kyynärön torppa. Itse Kyynärön talokin on joinakin (ilmeisesti huonompina) aikoina 1600-luvulla merkitty torpaksi.

Talon lähipiirissä on vuosisatojen kuluessa ollut useampia asumuksia. Rakennuspaikat ovat vaihdelleet ja välillä on talon lähellä voinut olla joku torppakin.

Varhaisimmat maininnat torpista ovat 1700-luvun lopulta. Talon vanhimman tyttären Annan ja hänen puolisonsa Esko Sipinpojan asuinpaikaksi on vuosien 1777-1785 rippikirjassa merkitty vävyn torppa (mågens torp). Tämä voi olla tuleva Eskolan eli Kurkijoeneskon talo, joka sijaitsee lähellä Vahdermetsän kylän rajaa.

Samassa rippikirjassa on myös rakuuna Spång perheineen. Seuraavassa eli vuosien 1789-1794 rippikirjassa Spång on merkitty Kyynärön torppaan. Tiedä sitten mistä torpasta tässä on kysymys, sillä samassa rippikirjassa on toinenkin torppari, Juho Matinpoika Lodman (1740-1799). Lodman muutti perheineen Rautajärveltä Kyynärölle noin 1785-1788. Puoliso on Maria (s.1745) ja tytär Anna (s.1765). Lodmanin leski Maria (s.1745) ja lapset Maria (s.1770), Sofia (s.1772), Valpuri (s.1776), Heikki (s.1780) ja Erkki (s.1784) asuvat Kyynäröllä vielä vuonna 1805.

Juho Lodmanin kuoltua torpparina jatkaa vuosina 1795-1800 ja 1800-1805 Heikki Juhonpoika (1750-1809). Perheeseen kuuluu vaimo Liisa Eskontytär (s.1768) Kurkijoeneskon talosta ja lapset Heikki (s.1780), Jaakko (s.1789), Juho (s.1792) ja Valpuri (s.1795). Lisäksi kirjoilla on Liisa Heikintytär (s.1779).

Heikki Juhonpoika (s.1780) avioituu 1805 Kyynärön talon Valpuri Yrjöntyttären (1778-1849) kanssa. Heikki on myllärinä ja Kyynärön Myllysillan torpparina vuosina 1806-1812, 1819-1824, 1824-1831, aina vuoteen 1834 asti. Heikin ja Valpurin lapset ovat Yrjö (s.1806), Matti (s.1810), Anna Maria (s.1814) ja Tuomas (s.1817).

Torppari Heikki Juhonpoika (1820-1897) ja vaimo Maija Kustaava Juhontytär (1834-1898) asuvat Kyynärön torpassa vuosina 1853-1863, 1865-1874, 1875-1880 aina vuoteen 1884 saakka. Vuonna 1884 he muuttavat Kantolan Hirvihaudan torppaan.

Ei ole selvillä, kuka on toiminut myllärinä Heikki Juhonpojan (s.1780) jälkeen vuosien 1834 ja 1870 välillä. Joku sitä virkaa on hoitanut, koska 1850-luvun puolivälissä mylly on ollut ns. tullimylly, jossa on jauhettu viljaa palkkiota vastaan.

Mattilan torppa perustettiin 1800-luvun alussa Härkälän talon torpaksi. Mattilan isäntäpariksi tuli Härkälän talon Kaapon Yrjönpojan ja Liisan toinen poika Matti (1771-1819) vaimonsa Beatan (1766-1853) kanssa. Mattila oli Kyynärön ainoa torppa 1900-luvulle tultaessa.

Käsityöläiset  

Suutari Juho Blomster (s.1789) on harjoittanut ammattiaan Kyynärössää vuosina 1819-1824. Hänen jälkeensä suutarina on toiminut Heikki Fellman (s.1784-1850) vuosina 1824-1831 ja 1831-1841. Perheeseen kuului vaimo Sofia (s.1783) ja poika Ananias (s.1807).

Seppä Erkki Heikinpoika (s.1792) tuli ensin Padankoskelta rengiksi Härkälään 1819-1824 ja edelleen sepäksi Kyynäröön 1819-1824. Erkki Heikinpoika oli seppänä vuosina 1824-1831, 1831-1841, 1844-1853 ja 1854-1864. Perheeseen kuuluivat vaimo Maria Heikintytär (s.1796) ja tyttäret Anna-Liisa (s.1820) ja Wilhelmiina (s.1836).

Vuosien 1854-1864 ja 1865-1874 aikana räätälinä on Heikki Helén (s.1834). Heikki muutti Kyynärölle 1860 Kantolasta vaimonsa Wilhelmiina Joosepintyttären (s.1833) kanssa. Heikin ja Wilhelmiinan poika Juho jatkoi isänsä työtä räätälinä.

Talosta tuli kylä  

Kyynäröjärven rannalla on ollut hieman yli neljä vuosisataa pysyvää asutusta. Lauri Tuomaanpoika laittoi mökkinsä ja alkoi viljellä maata. Historiankirjoihin Lauri ja hänen työnsä jatkajat pääsivät sillä hetkellä, kun vouti tuli jaolle:

(1601) Kyynärö maksoi verona vähän ruista, ohraa, voita ja niintä... (1602) Kyynärö maksoi myös villaa, koska siellä oli lampaita (AM-A, sivu 27-2).

(1635) Kyynärön rälssitila oli autiona 1635-1637... Muiden verojen maksamattomuus ei estänyt Kyynärön lampuotia Pekka Laurinpoikaa suorittamasta 1635 karjaveroa. Hän omisti tamman, kaksi lehmää ja kaksi lammasta (AM-A, sivu 35-1).

Ensimmäisen puolentoista vuosisadan aikana Kyynärön talon olemassaolo oli monta kertaa katkolla. Onneksi löytyi kuitenkin aina uusi tulija, kun aikaisempi yrittäjä joutui luopumaan.

1750-luvulle tultaessa talolla oli jo niin vahva pohja, että saatiin pystytettyä muutama torppa. Isojaon yhteydessä vahvistettiin uusille taloille rajat ja luotiin näin edellytykset kasvulle.

 

	1600	1650	1700	1750	1800	1850
------------------------------	------------	------------	------------	------------	----------------	----------------
Taloja + torppia	1	1	1	1+1	4+1	7+2
Työikäisiä	2	3	4	11	25	50
Peltoa ha				4	12	40
Niittyä ha					30	100
Metsää ha					600	450
------------------------------	------------	------------	------------	------------	----------------	----------------

 

1800-luvun puolivälissä taloja ja torppia oli siis jo kymmenkunta.

Kylä oli löytänyt paikkansa.